Maileena Raevuori 1964
* * *
OPPILAS- JA OPETTAJAVUOTENI JÄRVENPÄÄN YHTEISKOULUSSA
Oppikoulun
oppilas Maileena Vestala vuosina 1936 - 1944:
Tulin järvenpään yhteiskoulun oppilaaksi 1. luokalle vuonna 1936. Olin läpäissyt suullisen pääsytutkinnon. Muistan siitä vain sen, että joidenkin väärien vastausten jälkeen minulta kysyttiin, kumpaa testamenttia sinä olet lukenut. Kysymyksestä hölmistyneenä vastasin, että Ruotsinkylän kansakoulussa luettiin vain Raamatun historiaa eikä testamentteja. Matematiikan kokeessa vastasin kertotaulukysymykseen 8x6, laskettuani ensin selkäni takana sormin, 60 miinus 12 on 48. Onneksi ei kysytty 6x8… Sitä sisältyikö pääsykokeeseen mitään kirjoitustehtävää, en muista.
Ensimmäisellä luokalla v. 1936 meitä oli 30 oppilasta ja luokanvalvojaksi saimme Eplan, eli Ester Kokkosen. Hän oli juuri edelliskeväänä saattanut edellisen luokkansa, Yhteiskoulun ensimmäiset ylioppilaat pois koulusta. Koulu alkoi aamuisin noin klo 8:15, sen jälkeen kun pohjoisen suunnasta junalla Järvenpäähän tulevat oppilaat olivat reippaasti kävellen saapuneet koululle. Aamun ensimmäinen tapahtuma oli aamuhartaus. Sitä varten kaikki oppilaat marssivat pari jonossa juhlasaliin. Kaikilla oli oma virsikirja kourassa. Aluksi veisattiin hartauden pitäjän valitsema virsi.
Aamuhartauden pitäjä oli usein Ussa, eli uskonnon opettaja Eva Backmann. Säestäjänä toimi Touruska eli laulun opettaja Elli Tourunen. Hän oli laulutunneillaan opettanut meidät laulamaan myös virsiä. Silloin ei musiikin tunneilla musiikkia kuunneltu, vaan laulettiin itse. Aamuhartaudessa seistessä oli erinomainen tilaisuus tarkkailla muiden luokkien oppilaita. Se oli koko koulun tärkeimpiä sosiaalisia tilaisuuksia. Silloin tällöin joku ei jaksanutkaan seistä koko aikaa, vaan hänet jouduttiin taluttamaan tai jopa kantamaan pois. Koulumme uusi kaunis juhlasali antoi tapahtumalle juhlavan tunnelman ja Ussan puhe viitoitti tietä hyvään elämään. Aamuhartauden jälkeen oppilaat menivät luokkiinsa odottamaan opettajansa saapumista.
Luokkiin järjestyttiin siten, että luokan toinen järjestäjä jäi ovelle, josta hän saattoi varoittaa luokkatovereitaan opettajan saapumisesta. Toinen järjestäjä seisoi opettajan pöydän vieressä, päiväkirja avoinna ja musteeseen kastettu kynä valmiina opettajalle ojennettavaksi. Järjestäjä ilmoitti opettajalle tunnin aluksi poissa olevien oppilaiden nimet merkittäväksi päiväkirjaan. Järjestäjän työ oli kunniatehtävä, jonka jokainen oppilas sai viikoksi vuorollaan. Tehtäviin kuului pyyhkiä taulu ja tuulettaa luokka oppitunnin jälkeen. Sen vuoksi järjestäjät saivat olla välitunnin sisällä, kun valvojaopettajat paimensivat muut oppilaat raittiiseen ilmaan happihyppelylle.
Luokan järjestäjille sisälle jääminen oli yleensä etu järvenpääläisessä ilmanalassa, kuraisessa pihassa oleskelun asemesta. Joskus keväisin järjestäjät kyllä kadehtivat niitä, jotka pääsivät puikkelehtimaan Hautamäen tuomien sekaan. Tuomet kasvoivat Hautamäessä siihen asti, kunnes sinne rakennettiin Järvenpään 1. kirkko. Kirkon rakentaminen vei myös isommilta pojilta hyvän tupakointipiilon.
Koulunkäynti oli yleensä mukavaa. Opettajia sai odotella omassa luokassa ja omassa pulpetissaan istuen. Samalla saattoi mietiskellä sitä, mistä rivistä Saksan kielen opettaja Plättä eli Axa Berglind ehkä aloittaisi sanakuulustelun ja laskea omalle kohdalle tulevat sanat. Saksan sanojen suvut kun olivat silloin aivan arvausten varassa. Luonnonhistoriantunnilla saatettiin päästä ns. ”Haukkasaliin”, joka oli Nahkalinnan yläkerrassa. Siellä pidettiin täytettyjä lintuja ja joitakin muita pieneläimiä. Kiinnostavinta oli kuitenkin kaikki se luonnontieto, jota Simppu eli Erkki Kolehmainen kertoi, näyttäessään heijastuskoneella kuvia kirjoista valkokankaalle. Silloin ei ollut tarjolla luonto-ohjelmia televisiosta puhumattakaan. Luontoelokuvia nähtiin vasta koulun viimeisillä luokilla. Järvenpään elokuvateatteri Kaiku tuotatti 1940-luvulla paikkakunnalle luontoelokuvia, joiden esityksiin mentiin koko koulun voimalla.
Koulu-urheilusta muistan 1930 luvulta sisä- ja ulkovuorot vuoroviikoin tyttöjen ja poikien kesken. Tyttöjen jumppatuntien rivijärjestys määräytyi liikunnanopettaja Liisa Toivosen (myöhemmin Tarus) joka syksyisen punnitus- ja pituusmittatilaisuuden perusteella. Liisa Tarus komensi tytöt riviin ja rivissä otettiin ns. luku neljään. Tämän jälkeen sinisiin jumppapukuihin pukeutuneet tytöt jakautuivat ympäri voimistelusalia, jotta jokaisella olisi riittävästi voimistelutilaa. Pojat olivat ulkona pelaamassa pesäpalloa.
Koulumme juhlasali oli ainoa sisätila, missä sisävoimistelua saatettiin järjestää. Joka toisen viikon ulkovuoro kuului tytöille ja silloin mekin saimme tutustua pesäpalloon. Pojilla oli sisävuorollaan telinevoimistelua. Syksyisin oli ohjelmassa muutakin urheilua kuin pesäpallo. Lajeina olivat mm. juoksu, keihään heitto, kuulan työntö, pituus- ja korkeushyppy. Pojilla oli urheilullisia tavoitteita syksyisiä urheilukilpailuja varten.
Sitten kun tulivat syksyn sateet ja kylmä talvi, oli opettajilla vaikeuksia järjestää ulkovuoroja. Sisävuoroillaan pojat voimistelivat telineissään ja me tytöt saimme korkeintaan kiivetä köyteen. Joskus hypimme hevosen yli muutaman juoksuaskeleen antamalla vauhdilla.
Syyslukukauden huippu tytöille oli kuitenkin ”joulumatkustus”. Se oli tyttöurheilun huippu ja tosi hauskaa. Silloin kaikki voimistelutelineet oli järjestetty seikkailuradaksi, jossa saattoi kiipeillä, hypätä ja liitää köydellä Tarzanin tavoin telineeltä toiselle. Talvella ulkovuoro tarkoitti usein kävelylenkkiä Järvenpään teillä. Silloin tiesi varata lämpimiä vaatteita korviensa ja poskiensa suojaksi. Talvien viimat olivat nykyistäkin purevammat rakennusten vähäisyyden ja suojaavan kasvillisuuden puutteen vuoksi. Talviurheilun kohokohta oli hiihtokilpailu Loutin maastossa.
Kun olin neljännellä luokalla, talvisota syttyi. Koulu loppui siihen paikkaan. Ketään läheisiä sukulaisiani ei ollut sodassa, joten koulun keskeytyminen oli minun suurin surunaiheeni. Keskikoulun viimeiset luokat (4 ja 5 luokka), kuitattiin talvisodan loputtua maaliskuun 1940 jälkeen jäljellä olleilla muutamalla koulukuukaudella ja välirauhan aikana. Lukion alkaessa (6. luokka), olikin sitten käynnissä jo uusi sota. Jatkosota veikin luokaltamme kaikki pojat sotatoimiin.
Abiturienttivuoteni alkaessa vuonna 1943 luokallamme oli 14 tyttöä. Koulua yritettiin käydä sodasta riippumatta mahdollisimman normaalisti. Lukuvuosia oli koko sota-ajan lyhennetty molemmista päistä. Ylioppilastenttieni aikana alkoivat Helsingin yölliset suurpommitukset. Ilmassa roikkuvat valopommit ja pommien välähdykset ja jytinä näkyivät ja kuuluivat hyvin, kun palasin koulusta saksan kielioppitentin jälkeen illansuussa kotiini, Ruotsinkylän kokeilualueelle.
Ylioppilaskirjoituksissa keväällä 1944 saatoimme valita reaali- ja matematiikkakokeen välillä. Ainekirjoitus, Saksan ja Ruotsin kielet olivat pakolliset, joten ylioppilastodistukseen tuli vain neljä arvosanaa. Sota-aika oli niin poikkeuksellista aikaa, ettei meidän luokalta kukaan yrittänyt kirjoittaa mitään ylimääräistä. Lakin sain 26.5.1944 yhdessä 11 muun tytön kanssa. Poikia ei luokallamme ollut enää 2 vuoteen. Ilmeisesti tuolloin sodan loppuvaiheessa jo 17-vuotiaatkin pojat oli komennettu jonnekin maanpuolustukselliseen koulutukseen.
* * *
Ylioppilas Maileena Vestala vuosina 1944 - 1950:
Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen hakeuduin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, medikofiilitutkintoa. Sen hyväksymisen jälkeen pyrittiin lääkäriopintoihin, jotka kestivät vielä 6 - 8 vuotta. Tein kemian työt kemianlaitoksella. Kun Zootom:illa (=eläintieteenlaitos) piti avata hankkimani Savolaisen kissa ja tutkia sen hermostoa, totesin, ettei niin pitkä opiskelu sovi minulle.
Niin hakeuduinkin sitten hotelli Seurahuoneen keittiöön talousharjoittelijaksi. Päämääränäni oli pyrkiä Helsingin Kasvatusopilliseen Talouskouluun, jossa valmistettiin talousopettajia Kouluhallituksen alaisiin oppilaitoksiin. Ravintolakeittiön harjoittelun lisäksi piti harjoitella kansanopiston ja sairaalan keittiöissä ja sehän kävi hyvin omalla kotipaikkakunnallakin.
Kevättalvi kului Tuusulan Kansanopistossa. Opiston päätyttyä keväällä, pääsin Päällystökoululla vielä sodan jälkeen toimineeseen sotasairaalakeittiöön. Kun isäni sitten huomasi, että nämä harjoittelupaikat olivat aivan liian lähellä sitä ”Raevuoren poikaa”, hän onnistui hankkimaan minulle Matkailu-Yhdistyksen kautta harjoittelupaikan Ruotsin Lappiin, Abiskon retkeilymajalle. Niinpä harjoitteluuni tuli vielä ½ vuotta Ruotsissa. Ensin olin kesän matkailumajalla ja syksyllä hakeuduin yksityisperheeseen kotiapulaiseksi. Hoidettavakseni tulivat 2 v ja 8 kk ikäiset tytöt kodinhoidon ohella.
Nämä harjoitteluni ja koulutodistukseni auttoivat minut Helsingin Kasvatusopillisen Talouskoulun oppilaaksi 1948. Opettajaksi valmistuin helluntain aattona v. 1950. Seuraavana päivänä meidät Raimo Raevuoren kanssa vihittiin, sillä minun oli määrä päästä mukaan Raimon saamalle Kansanopistoväen stipendimatkalle Sveitsiin.
Syksyllä 1950 auskultoin Tyttönormaalilyseossa ja kun olin kouluinnostunut, päätin saman tien antaa keväällä 1951 opetusnäytteet ja suorittaa yliopistossa kasvatusopin approbatur –arvosanan. Se päätös osoittautui myöhemmin todella arvokkaaksi, kun opitut asiat heti koulutuksen jälkeen olivat vielä tuoreessa muistissa. Noita suoritteita tarvittiin sitten pikemmin kuin tuolloin osasin aavistaa.
* * *
Kotitalousopettaja
Maileena Raevuori Järvenpään Yhteiskoulussa vuodesta 1952:
Kotitalouden opettajaksi tulin Järvenpäähän kesken lukuvuoden, kevätlukukauden alussa vuonna 1952. Koulun johtokunta oli aiemmin havainnut, että tyttöjen käsityön ja kotitalouden opettaja, Hilja Raevuori, oli 69-vuotias ja tarvitsi pikaisen vapautuksen koulutyöstä. Hilja opetti tytöille opetussuunnitelman mukaan 1-2 luokilla käsityötä ja kotitaloutta 4, 5 ja 6 luokilla. Työmäärä ei ollut kaksisenkaan suuri, 2+2 tuntia käsityötä ja 2+3+3 tuntia kotitaloutta viikossa, jaettiin keväällä -52 kahdelle opettajalle.
Molempiin aineisiin erikoistuneita opettajia ei enää ollut olemassakaan. Vaikka pääsinkin anoppini paikalle kesken lukuvuotta, en tuntenut häpeää. Tukenani olivat laudatur-tasoiset opetusnäytteet Tyttönorssista. Opetusnäytteiden antaminen opettajan toimeen pyrkivälle eivät olleet pakollisia tavallisen oppikoulun opettajaksi pyrkivälle. Kasvatusopin approbatur ja auskultointi kuuluivat perusvaatimuksiin.
Yhteiskoulun opetuskeittiö oli sota-aikana toiminut pommisuojana ja oli suureksi osaksi maan alla. Ikkunat olivat maan rajassa ja kulku keittiöön oli suoraan ulko-ovelta portaita myöten alas. Tämän ensimmäisen opetuskeittiöni kalustuksesta muistan, että siellä oli 2 isoa puuhellaa, joihin vahtimestari Harald Tuomi sytytti ennen tunteja tulen. Muistan myös pienet pyöreäpohjaiset alumiinikattilat, joilla kotitalousopetus aloitettiin.
Kuvassa vanha kotitalousluokka 1930 luvulla. Puuhellat näkyvät vasemmalla ja Hilja Raevuori seisomassa kokonaan
valkoisessa takissa taulun vasemmalla puolella olevan oven edessä.
(Oppilaat 6lk 1934-1935)
Kotitaloutta opetettiin 4 - 6 luokilla tytöille. Pojilla oli samaan aikaan ns. ”sovellettua”, jota opetti kunnianarvoisa rehtori Vihtori Raevuori itse. Sitä, mitä noilla pikku kattiloilla opetin tekemään, en enää muista. Ilmeisesti lähellä olleen auskultointiajan opit olivat vielä tuoreessa muistissa ja niitä kai sovelsin parhaani mukaan.
Oppilaat olivat mielestäni ihania ja 6-luokan tytöthän olivat jo kehittyneitä kotitaloushommissa. Siihen aikaan 1950-luvulla ruoka tehtiin kodeissa ja äidit opettivat tyttäriään apulaisikseen. Minä hankin ruoka-aineet ja keräsin jokaiselta tunnin lopussa rahat hänen osuutensa osalta yhteissummasta. Pidin tätä järjestelyä hankalana toteuttaa käytännössä ja sain siirretyksi rahan hallinnoinnin koulun kansliaan. Eihän koulun kotitalousopetuksen pitänyt olla mikään minun yksityisyritykseni. Muutaman vuoden kuluttua saatiin koulun talousarvioon myös oma määräraha kotitaloutta varten. Sen jälkeen oli helppo toimia määrättyjen rahasummien rajoissa. Vuosibudjetti oli tosi pieni, joten taloudellisuutta oli pakko korostaa. Käytännössä tämä johti siihen, että ruoka-annokset supistettiin lähes maistiaisiin.
Kun Yhteiskoulun rakennukseen tuli perusparannus 1960 - luvulla, siirrettiin kotitalousopetus rakennustöiden ajaksi viereisen Keskuskoulun uuteen opetuskeittiöön. Siltä ajalta muistan erityisesti, että vahtimestari Into Laaksonen piti vuokralaisille tiukkaa kuria. Se keittiö oli ilmeisesti suunniteltu huomattavasti pienemmille opetusryhmille, kuin mitä Yhteiskoulussa oli. Opetuskeittiössä oli neljä työpöytää ja jokaisen päässä oli pienoissähköliesi. Luokan seinustalla oli kaikille yhteinen tiskipöytä. Mitään ruokatavaroiden kylmäsäilytystiloja en muista Keskuskoululla olleen ainakaan minun käytössäni, joten ruokatavaroiden tuominen oli opettajan tehtävä.
Kun oma perusparannettu yhteiskoulun opetuskeittiö valmistui entiselle paikalleen kellariin, se osoittautui melkein Keskuskoulun keittiön kopioksi. Siitäkin huolimatta, että saneerauksen suunnittelija oli ennakkoon tutustutettu uudempiin ja nykyaikaisempiin opetuskeittiöratkaisuihin muissa kouluissa.
Pettymyksestä selvittyäni aloin huomata opetustilani hyviä puolia. Vaikka keittiö oli puoliksi maan alla, olivat ikkunat (3 kpl) länsi-lounaaseen ja katossa oli isot loistevalaisimet. Käytettävänäni oli iso liitutaulu. Keittiön perällä oli pienehkö huone ruokailua varten ja pukeutumishuone pukukaappeineen.
Esiliinan käyttö oli mielestäni välttämätöntä. Kun ensimmäisenä vuonna ilmeni, ettei kaikilla ollut ollenkaan esiliinaa, niin hankin kankaat ja leikkasin jokaiselle esiliinan. Oppilaat kyllä itse ompelivat ne kotonaan. Hiusten suojana piti olla myöskin liina. Kuraisella pihalla käytetyt jalkineet piti tietysti jättää pukuhuoneeseen. Jalkoihin hankittiin koulun puolesta siniset muovitossut. Ne eivät tietenkään kestäneet useaa käyttöä eivätkä murrosikäisten jalkahikeä. Niinpä sukat likaantuivat sitten esteettä tiskivesiroiskeissa.
Opetustyötä varten jakaannuttiin 4:n hengen ”perheiksi”. Joka ryhmällä oli sama ohjelma jaettuna jokaisen jäsenen omaksi työksi. Näin teoriassa, käytännössä pareittain valmistettiin jonkinlainen ateria, joka sitten syötiin. Opetustuntien lopuksi siivottiin koko keittiö.
Jonkinlainen keskustelu oli sitten käytävä rehtorin kanssa, jotta opetustilan lattian kunnollinen siivoaminen ja vuosisiivous saatiin koulun siivoushenkilökunnan työksi. Tunsin olevani kovin yksin oppiaineeni kanssa. Muissa aineissa oli useampia opettajia, jotka saattoivat neuvotella keskenään opetussuunnitelmasta.
Kouluhallituksesta alkoi tulla uusia määräyksiä ja opetussuunnitelmia niiden tueksi. 1960 luvun lopulta alkaen tulivat pakollisiksi opetus- ja neuvottelupäivät meidänkin kouluun. Opetuspäivillä 1970 - luvulla opetettiin suusanallisesti ryhmätyön soveltamista kouluopetukseen. Kotitaloudessa opetus oli ollut ennenkin ryhmätyöperiaatteeseen perustuvaa. Uudet vaikutteet ja ohjeet ryhmätyöopetuksesta saivat minut epäilemään omia taitojani siinä määrin, että hakeuduin viikoksi seuraamaan Tyttönormaalilyseoon opetusta. Huomasin, että kovin paljon muutosta ei ollut suurista suunnitelmista ja puheesta huolimatta syntynyt.
Sitten syntyi muutosta, kun PERUSKOULU tuli. Uusi rehtori totesi, että luokat joissa nyt pojillekin tuli kotitaloutta, oli jaettava kahteen ryhmään. Tuntimäärien lisääntyminen salli toisen kotitalousopettajan palkkaamisen. Sain työtoverikseni Irma Karhusen, nuoren ja idearikkaan naisen. Poikaoppilaita en ollut koskaan ennen kotitalousluokassa tavannut ja ensi kosketus oli pelottava. Peruskoulun 8-luokan pojat olivat isokokoisia, taklaushaluisia jääkiekkosankareita, joiden maailmaan eivät keittiötyöt kerta kaikkiaan kuuluneet ja sen he myös tiedottivat kovaäänisesti. Tiskaaminen ja siivoaminen olivat niin selkeästi naisten töitä, että tämän käsityksen muuttaminen tuli opetuksen pääsisällöksi.
Seitsemännen luokan pojat olivat usein paljon lapsellisempia kuin luokkansa tytöt. He olivat oikein innoissaan päästessään keittiöön. He tekivät mielellään kotityöksi antamani sämpylöiden leipomisen ja toivat äitiensä kiitokset ja kehut takaisin.
Muutamaa vuotta aikaisemmin olin havahtunut siihen tosiasiaan, ettei kaikissa kodeissa enää itsestään selvästi ollut kotona jauhoja. Pikku pojat eivät jauhojen puutetta tekemättömien kotitöiden syyksi esittäneet. Ehkäpä he innostivat äitinsä hankkimaan puuttuvat tarvikkeet näille innokkaille kokin aluille.
Peruskoulun tulo ja yksityisen yhteiskoulun muuttaminen kunnalliseksi, toi mukanaan viimeinkin melkein ihanteelliset opetustilat. Kaksi kokonaan uutta opetuskeittiötä rinnakkain. Se oli ainakin opettajalle inspiroiva muutos. Uudet pukeutumis- ja kodinhoitotilat saatiin myös. Keittiöstäni oli isot ikkunat sisäpihalle, jossa oli istutuksia ja kevätsipuleita. Tästä opetustilasta ehdin nauttia vain 4-5 vuotta ennen eläkeikääni.
Tunsin itseni niin väsyneeksi, etten millään enää halunnut lupautua edes tilapäiseen opettajapäivystykseen. Opetus olisi vaatinut sellaista tarmoa, jonka halusin mielelläni jo siirtää kaikkeen kotona vuosikausia odottaneeseen puuhaan. Pettymyksekseni suuri osa niistä kotiin rästiin jääneistä töistä jäi edelleen rästiin. Ainoastaan minulle mieluinen puutarhanhoito tuli tehtyä.
Puutarhasta huolehtimisen katsoin olevani velkaa Vihtorin muistolle. Nautimmehan yhä edelleen Vihtorin istuttaman kuusiaidan suojassa hänen marjapensaittensa ja omenapuittensa runsasta satoa.
Tuusulassa, vappuna vuonna 2009
Maileena Raevuori
Kotitalouden opettajaksi tulin Järvenpäähän kesken lukuvuoden, kevätlukukauden alussa vuonna 1952. Koulun johtokunta oli aiemmin havainnut, että tyttöjen käsityön ja kotitalouden opettaja, Hilja Raevuori, oli 69-vuotias ja tarvitsi pikaisen vapautuksen koulutyöstä. Hilja opetti tytöille opetussuunnitelman mukaan 1-2 luokilla käsityötä ja kotitaloutta 4, 5 ja 6 luokilla. Työmäärä ei ollut kaksisenkaan suuri, 2+2 tuntia käsityötä ja 2+3+3 tuntia kotitaloutta viikossa, jaettiin keväällä -52 kahdelle opettajalle.
Molempiin aineisiin erikoistuneita opettajia ei enää ollut olemassakaan. Vaikka pääsinkin anoppini paikalle kesken lukuvuotta, en tuntenut häpeää. Tukenani olivat laudatur-tasoiset opetusnäytteet Tyttönorssista. Opetusnäytteiden antaminen opettajan toimeen pyrkivälle eivät olleet pakollisia tavallisen oppikoulun opettajaksi pyrkivälle. Kasvatusopin approbatur ja auskultointi kuuluivat perusvaatimuksiin.
Yhteiskoulun opetuskeittiö oli sota-aikana toiminut pommisuojana ja oli suureksi osaksi maan alla. Ikkunat olivat maan rajassa ja kulku keittiöön oli suoraan ulko-ovelta portaita myöten alas. Tämän ensimmäisen opetuskeittiöni kalustuksesta muistan, että siellä oli 2 isoa puuhellaa, joihin vahtimestari Harald Tuomi sytytti ennen tunteja tulen. Muistan myös pienet pyöreäpohjaiset alumiinikattilat, joilla kotitalousopetus aloitettiin.
Kuvassa vanha kotitalousluokka 1930 luvulla. Puuhellat näkyvät vasemmalla ja Hilja Raevuori seisomassa kokonaan
valkoisessa takissa taulun vasemmalla puolella olevan oven edessä.
(Oppilaat 6lk 1934-1935)
Kotitaloutta opetettiin 4 - 6 luokilla tytöille. Pojilla oli samaan aikaan ns. ”sovellettua”, jota opetti kunnianarvoisa rehtori Vihtori Raevuori itse. Sitä, mitä noilla pikku kattiloilla opetin tekemään, en enää muista. Ilmeisesti lähellä olleen auskultointiajan opit olivat vielä tuoreessa muistissa ja niitä kai sovelsin parhaani mukaan.
Oppilaat olivat mielestäni ihania ja 6-luokan tytöthän olivat jo kehittyneitä kotitaloushommissa. Siihen aikaan 1950-luvulla ruoka tehtiin kodeissa ja äidit opettivat tyttäriään apulaisikseen. Minä hankin ruoka-aineet ja keräsin jokaiselta tunnin lopussa rahat hänen osuutensa osalta yhteissummasta. Pidin tätä järjestelyä hankalana toteuttaa käytännössä ja sain siirretyksi rahan hallinnoinnin koulun kansliaan. Eihän koulun kotitalousopetuksen pitänyt olla mikään minun yksityisyritykseni. Muutaman vuoden kuluttua saatiin koulun talousarvioon myös oma määräraha kotitaloutta varten. Sen jälkeen oli helppo toimia määrättyjen rahasummien rajoissa. Vuosibudjetti oli tosi pieni, joten taloudellisuutta oli pakko korostaa. Käytännössä tämä johti siihen, että ruoka-annokset supistettiin lähes maistiaisiin.
Kun Yhteiskoulun rakennukseen tuli perusparannus 1960 - luvulla, siirrettiin kotitalousopetus rakennustöiden ajaksi viereisen Keskuskoulun uuteen opetuskeittiöön. Siltä ajalta muistan erityisesti, että vahtimestari Into Laaksonen piti vuokralaisille tiukkaa kuria. Se keittiö oli ilmeisesti suunniteltu huomattavasti pienemmille opetusryhmille, kuin mitä Yhteiskoulussa oli. Opetuskeittiössä oli neljä työpöytää ja jokaisen päässä oli pienoissähköliesi. Luokan seinustalla oli kaikille yhteinen tiskipöytä. Mitään ruokatavaroiden kylmäsäilytystiloja en muista Keskuskoululla olleen ainakaan minun käytössäni, joten ruokatavaroiden tuominen oli opettajan tehtävä.
Kun oma perusparannettu yhteiskoulun opetuskeittiö valmistui entiselle paikalleen kellariin, se osoittautui melkein Keskuskoulun keittiön kopioksi. Siitäkin huolimatta, että saneerauksen suunnittelija oli ennakkoon tutustutettu uudempiin ja nykyaikaisempiin opetuskeittiöratkaisuihin muissa kouluissa.
Pettymyksestä selvittyäni aloin huomata opetustilani hyviä puolia. Vaikka keittiö oli puoliksi maan alla, olivat ikkunat (3 kpl) länsi-lounaaseen ja katossa oli isot loistevalaisimet. Käytettävänäni oli iso liitutaulu. Keittiön perällä oli pienehkö huone ruokailua varten ja pukeutumishuone pukukaappeineen.
Esiliinan käyttö oli mielestäni välttämätöntä. Kun ensimmäisenä vuonna ilmeni, ettei kaikilla ollut ollenkaan esiliinaa, niin hankin kankaat ja leikkasin jokaiselle esiliinan. Oppilaat kyllä itse ompelivat ne kotonaan. Hiusten suojana piti olla myöskin liina. Kuraisella pihalla käytetyt jalkineet piti tietysti jättää pukuhuoneeseen. Jalkoihin hankittiin koulun puolesta siniset muovitossut. Ne eivät tietenkään kestäneet useaa käyttöä eivätkä murrosikäisten jalkahikeä. Niinpä sukat likaantuivat sitten esteettä tiskivesiroiskeissa.
Opetustyötä varten jakaannuttiin 4:n hengen ”perheiksi”. Joka ryhmällä oli sama ohjelma jaettuna jokaisen jäsenen omaksi työksi. Näin teoriassa, käytännössä pareittain valmistettiin jonkinlainen ateria, joka sitten syötiin. Opetustuntien lopuksi siivottiin koko keittiö.
Jonkinlainen keskustelu oli sitten käytävä rehtorin kanssa, jotta opetustilan lattian kunnollinen siivoaminen ja vuosisiivous saatiin koulun siivoushenkilökunnan työksi. Tunsin olevani kovin yksin oppiaineeni kanssa. Muissa aineissa oli useampia opettajia, jotka saattoivat neuvotella keskenään opetussuunnitelmasta.
Kouluhallituksesta alkoi tulla uusia määräyksiä ja opetussuunnitelmia niiden tueksi. 1960 luvun lopulta alkaen tulivat pakollisiksi opetus- ja neuvottelupäivät meidänkin kouluun. Opetuspäivillä 1970 - luvulla opetettiin suusanallisesti ryhmätyön soveltamista kouluopetukseen. Kotitaloudessa opetus oli ollut ennenkin ryhmätyöperiaatteeseen perustuvaa. Uudet vaikutteet ja ohjeet ryhmätyöopetuksesta saivat minut epäilemään omia taitojani siinä määrin, että hakeuduin viikoksi seuraamaan Tyttönormaalilyseoon opetusta. Huomasin, että kovin paljon muutosta ei ollut suurista suunnitelmista ja puheesta huolimatta syntynyt.
Sitten syntyi muutosta, kun PERUSKOULU tuli. Uusi rehtori totesi, että luokat joissa nyt pojillekin tuli kotitaloutta, oli jaettava kahteen ryhmään. Tuntimäärien lisääntyminen salli toisen kotitalousopettajan palkkaamisen. Sain työtoverikseni Irma Karhusen, nuoren ja idearikkaan naisen. Poikaoppilaita en ollut koskaan ennen kotitalousluokassa tavannut ja ensi kosketus oli pelottava. Peruskoulun 8-luokan pojat olivat isokokoisia, taklaushaluisia jääkiekkosankareita, joiden maailmaan eivät keittiötyöt kerta kaikkiaan kuuluneet ja sen he myös tiedottivat kovaäänisesti. Tiskaaminen ja siivoaminen olivat niin selkeästi naisten töitä, että tämän käsityksen muuttaminen tuli opetuksen pääsisällöksi.
Seitsemännen luokan pojat olivat usein paljon lapsellisempia kuin luokkansa tytöt. He olivat oikein innoissaan päästessään keittiöön. He tekivät mielellään kotityöksi antamani sämpylöiden leipomisen ja toivat äitiensä kiitokset ja kehut takaisin.
Muutamaa vuotta aikaisemmin olin havahtunut siihen tosiasiaan, ettei kaikissa kodeissa enää itsestään selvästi ollut kotona jauhoja. Pikku pojat eivät jauhojen puutetta tekemättömien kotitöiden syyksi esittäneet. Ehkäpä he innostivat äitinsä hankkimaan puuttuvat tarvikkeet näille innokkaille kokin aluille.
Peruskoulun tulo ja yksityisen yhteiskoulun muuttaminen kunnalliseksi, toi mukanaan viimeinkin melkein ihanteelliset opetustilat. Kaksi kokonaan uutta opetuskeittiötä rinnakkain. Se oli ainakin opettajalle inspiroiva muutos. Uudet pukeutumis- ja kodinhoitotilat saatiin myös. Keittiöstäni oli isot ikkunat sisäpihalle, jossa oli istutuksia ja kevätsipuleita. Tästä opetustilasta ehdin nauttia vain 4-5 vuotta ennen eläkeikääni.
Tunsin itseni niin väsyneeksi, etten millään enää halunnut lupautua edes tilapäiseen opettajapäivystykseen. Opetus olisi vaatinut sellaista tarmoa, jonka halusin mielelläni jo siirtää kaikkeen kotona vuosikausia odottaneeseen puuhaan. Pettymyksekseni suuri osa niistä kotiin rästiin jääneistä töistä jäi edelleen rästiin. Ainoastaan minulle mieluinen puutarhanhoito tuli tehtyä.
Puutarhasta huolehtimisen katsoin olevani velkaa Vihtorin muistolle. Nautimmehan yhä edelleen Vihtorin istuttaman kuusiaidan suojassa hänen marjapensaittensa ja omenapuittensa runsasta satoa.
Tuusulassa, vappuna vuonna 2009
Maileena Raevuori
kuva senioriyhdistyksen arkisto
Maileena huolehtimassa kahvituksesta Järvenpään Yhteiskoulu Osakeyhtiön viimeisessä yhtiökokouksessa 3.11.1976.
Vasemmalla istumassa, Vaito Kovasiipi ja Veijo Kokkonen, Maileena kaataa kahvia, seisomassa poika Ville Raevuori, kahvia ottamassa rehtori Arne Graeffe.
kuva senioriyhdistyksen arkisto
Edessä vasemmalla selin Lasse Sumiloff, Maileena kaataa kahvia, oikealla puolella istumassa talousneuvos Kalle Valasma, selin rehtori Väinö Kyrölä ja sivuttain pöydän äärellä Vilho Vestala Maileenan isä eli Taata.
Paluu henkilökunnan ja opettajien henkilösivuille
Paluu opettajien ja henkilökunnan ryhmäkuvien sivulle
PALUU SENIORIYHDISTYKSEN ETUSIVULLE