- "Olimme odottaneet koko kouluajan, että pääsemme abeiksi ja saamme penkinpainajaispäivänä sekoittaa koko koulun, toistenkin luokat ym., mitä olimme nähneet penkkaripäivinä tapahtuvan.
Meidän vuoromme tuli ja ennen penkkaripäivää Väpe kuulutti kovaäänisten kautta, että 'tästä lähtien penkinpainajaispäivän käytäntö muuttuu niin, että abit saavat sekoittaa tai koristella vain oman luokkansa, mutta ei mitään muita tiloja koulurakennuksessa!'
Meitä suututti tavattomasti, koska nyt se hauskuus kiellettiin juuri kuin meidän vuoromme olisi ollut. Emme nielleet tätä määräystä ilman pientä vastarintaa:
Kiinnitimme penkkareita edeltävänä iltana suuren plakaatin reksin kanslian oven päälle aivan katonrajaan, niin ettei sitä saa ilman pitkiä tikkaita poistettua. Plakaatissa luki:" Huippuunsa kehitetty järjestelmällisyys kuvastaa henkistä köyhyyttä!"
Opettajan huoneen yläpuolelle katonrajaan kiinnitimme plakaatin, jossa oli vanha kreikkalainen viisaus: "Ihmiset ovat kuin viinit. Huonot käyvät vanhetessaan happamiksi ja hyvät paremmiksi!"
Seurasimme aivan muina miehinä penkkaripäivänä, mitä tapahtui, kun Väpe tuli kouluun. - Hän huomasi nämä plakaatit, meni aivan punaiseksi kasvoiltaan ja lähti salamannopeasti etsimään vahtimestari Ingoa, jotta tämä noutaisi suuret tikkaat ja ottaisi plakaatit alas seinältä. Siihen kului kuitenkin niin paljon aikaa, että lähes kaikki kouluun tulleet oppilaat - ja opettajat - ehtivät lukea plakaattimme.
Väpe suuttui jekustamme niin, ettei tullut edes penkkaripäivän opettajien ja oppilaiden yhteiselle kahville.

- 1954 syksyllä rehtori jakoi ekaluokkalaiset A-luokkaan (pitkä kieli saksa) ja B-luokkaan (englanti) seuraavalla systeemillä:
Ekaluokkalaiset tulivat kaikki juhlasaliin. Rehtori antoi ohjeen, että A-luokalle haluavat asettuvat ensimmäiseen jonoon ja B-luokalle haluavat vierekkäiseen jonoon. A-luokan jono oli kovin lyhyt ja B-luokan jono erittäin pitkä. Rehtori pyysi vielä oppilaita miettimään siirtymistään, koska luokkien pitää olla suunnilleen yhtä suuria. Mitään ei tapahtunut.
Silloin rehtori meni sinne B-luokan pitkän jonon hännille ja alkoi siirtää oppilaita A-luokan jonoon systeemillä: "Sinä siirryt ja sinä siirryt jne..." Silloin eräs tyttö alkoi itkeä. Rehtori kysyi, että mikäs nyt hätänä. Tyttö selitti itkunsa keskeltä, ettei hän voi siirtyä, koska hänen isosiskollaan on jo englannin oppikirjat eikä heillä ole varaa ostaa hänelle toisia saksan oppikirjoja (tuohon aikaan oppilaat ostivat itse oppikirjat kirjakaupasta). Rehtori mietti ja antoi tytölle luvan siirtyä takaisin englannin lukijoiden luokan jonoon.
Näin siirrot jatkuivat ja suoritettiin vapaaehtoinen ryhmä- ja kielivalinta niin, että vähitellen jonot olivat yhtä pitkät.


Eräs oppilas kertoi tapaukset rehtori Väinö Kyrölästä ja 4B:n (1951-1952) ja 5B:n (1952-1953) oppilaasta Reijo Tuomesta (vahtimestarin poika, jonka koti oli Nahkalinnassa ennen uutta rakennusta koulun vieressä):
Oli äidinkielentunti 4B luokalla, joka oli silloin Nahkalinnan toisessa kerroksessa, jossa kerroksessa myös Tuomen perhe asui.
- Reijo Tuomi oli unohtanut kirjansa kotiin. Siitä sai tavallisesti 'huomautuksen' (ja kolmesta huomautuksesta tuli muistutus). Kun Reijo ilmoitti asiasta 'Väiskille', rehtori hymyili ja näytti vain käsiliikkeellä reittiä eli 'hae se seinän takaa'.
- Reijo Tuomelle sattui samanlainen unohdus 5B -luokalla, jolloin luokka oli päärakennuksessa. Kun Reijo huolettomasti kertoi unohduksestaan, kaivoi 'Väiski' leveästi hymyillen povitaskustaan muistikirjansa ja merkitsi sinne Reijolle huomautuksen.
- Siihen aikaan muistettiin pienetkin episodit vuodesta toiseen...