Elina Lehtonen muistelee:

” Kolmekymmentäluku oli hyvin isänmaallista aikaa ja on ymmärrettävää, että siihen vireeseen liittyvät perinteet sodan jälkeen vaivihkaa unohdettiin. En muista tarkalleen, mutta todennäköisesti Kalevalan päivää vietettiin heimoaatteen merkeissä. Olimme erittäin hyvin perillä ostjakeista ja voguleista, mordvalaisista ja tšeremisseistä, vepsäläisistä, virolaisista ja liiviläisistä puhumattakaan!
Päivää vietettiin kai vaatimattomasti kansallistuntoa (Suur-Suomi?) nostattaen!!! Ehkä vain aamuhartaudessa asiaa kosketeltiin.--mutta me pukeuduimme kansallispukuihin.”